Depeche Mode @ Tallinna

Lähtöä edeltävänä päivänä vasta huomasin että huominen päivä menee pipariksi kun silloinhan pitäisi olla Tallinnassa juhlimassa 20.000 muun kanssa Depeche Moden uusin kiertuetta.
Ja jos oisin osannut kuvitella miten kalliiksi tuo huomispäivän painajainen tuli lompakolla ja maksalle... en silti olisi sekuntiakaan jätänyt väliin
:).

Eli kauhia megasäätäminen siis alkoi jo edellisenä iltana kun yritin saada a) itselleni tuuraajaa b) järjestää omat kuviot niin että pääsisin matkaan.
Noin sadan puhelinsoiton lopputuloksena kukaan muu ei uskaltanut lähteä reissuun mutta ylläriylläri minä pääsinkin ite matkaan kiitos rakkaan vaimoni joka puolestani uskalsi panna alla olevan rakennusprojektin viturallallei. Suunnitelmana oli lähteä puolilta päivin katamaraanilla meren yli ja viettää leppoisa päivä Tallinnassa oluita maistellen ja tulla seuraavan hyvin nukutun yön jälkeen takaisin. Niinpä niin...

Jo aamulla kun heräsin siihen että nyrkin kokoiset sadepisarat moukaroivat ikkkunapeltejä aavistin heti että tuleman pitää kauheeta säätämistä.
Vaatteet niskaan ja läpi myrskyn pääsin autoon sateensuojaan ja pika soitto 118 ja yhdistäminen Silja Linen Terminaaliin. Tietenkään siellä ei ollu ketään vielä töissä. TTU! No, kello 8.59 joku pieru vastasi ja totesi että
aamun lähdöt on juu peruttu mutta teidän 12 lähtö voi ehkä vielä lähteä...
"if you feel lucky". ÄÄh. Soitto matkakumppanille että nyt ois hyvä vielä
keksiä plan C tai D koska voi olla että homma kusee, niinkuin yleensä. Ceder vain tokaisi hieroen rähmää silmistä että äläs ny hötkyile, hää soittaa matkan järjestäjälle ja kyllä se tästä.
Töissä sitten yritin saada jotain aikaiseksi, turhaan. Cediltä
tekstiviestinä vastaus mun mainiluihin "on tässä vielä aikaa". Cuten bottikin kertoi kuitenkin toista ja väitti tuulen vain yltyvän.
Hiukka ennen puolta päivää tuli sitten varmistus että meidän katamaraani on ja pysyy satamassa, seuraavaa voidaan uudelleen katsoa parin tunnin päästä.
Sin vaihees mun hermot sano NAPS ja lähin suksimaan Cederille päin. Ei näistä töistä ainakaan mitään tule. Taksi alle ja hellurei. Onneksi Mr. BKL näki mun synkästä naamavärkistä että toi mies tarvii heti parit valkovenäläiset.

Tästä sitten alkoikin varsinainen säätäminen ja kiirastuli. Etimme yhdessä
netistä ja numerotiedusteluista kaikkien laivayhtiöiden numeroita eikä
kopteripalveluja tai lentoyhtiöitäkään jätetty rauhaan. 4 eri laivanvarustajaa käytti kantosiipialuksia (tavallisella laivalla emme enää olis ehtineet) ja jokainen totesi saman virsun, kapteeni päättää lähteekö botski vai ei juuri ennen lähtöä säästä riippuen. Siinä sitten tilailtiin varauksia kaikkiin mahdollisiin laivoihin, peruttiin toisia ja pidettiin kopterillakin paikat varattuina kaiken varalta. Tosin se olisi ollu lisä hintaa lähes tonni per nuppi joten se oli lähinnä teoreettinen mahdollisuus (tässä vaiheessa). Samalla valkovenäläisiä ja rommmikolia kului saama tahtia kuin kulutin renkaita GT3:en (playstation2) radoilla kohdistaakseni huomioni johonkin vähemmän hermostuttavaan asiaan.
Muu porukka joka oli lähdössä mukaan lukien itse järjestäjä odotteli eteläsatamassa josko joku kapteeni olisi tarpeeksi uhkarohkea heittääkseen veneensä meren armoille... luotimme että edes Tallink olisi riittävän kusipäinen lähteäkseen reissuun. Olihan heillä jo kokemusta myrskyssä ajamiseen. Vaan ei. Kukaan eikä mikään lähtenyt ja samalla kun varasimme seuraavia laivoja katselimme kuinka internetissä kopteripaikat alkoivat täyttyä punaisilla. "Paniikki" oli leviämässä.

Maito loppui joten jännitystä tasattiin limuilla jatketuilla paukuilla ja kipitinpä pikapikaa ulkona riehuvasta koiranilmasta huolimatta hakemaan kulman takaa parit salamilätyt jottei tarvi sitten illemma keksiä purtavaa.
Alkoi pikkuhiljaa hämärtää ulkona ja silmissä ja tiuku laukka kohti aikarajaa ja päätös piti tehdä. Selvä, koneella sitten maksoi mitä maksoi.
Surraan rahoja sitten joskus toiste, tai surkee te tarkoitin. Ceder vielä naureskeli että saadaanpa jotain kerrottaa lapsillekin... ( tarkoitti varmaan lasten-lasten-lapsille sillä tämä legenda ei hevin kuole).
Eiku taksi alle ja porukalle tietoa että Seutulassa tavataan. Siinä sitten tuittupäissäni kehustelin taksissa GT3:sta ja eipä aikaakaan kun taksikuski alkoi tivata milloin se peli tulee PClle ja mikä o paras autopeli ja ratti ja tykki ja vene ja niiinpoispäin.

Lentoasemalle saavuttiin ja kortit vinkuivat kuin kitara sirkkelissä.
Lopulta saapui pariskunta meidän perässä ja totesi että muut olivat lyöneet hanskat tiskiin... kun taas he ilmeisesti eivät olleet päässeet siitä
tiskistä irti ;). No ei se mitää... hauskaa tästä vielä tulee. Lento sinänsä
oli koominen kun kone nouse, tarjoiltiin appelsiinituoremehupurkit ja ennenkuin ehdin edes sanoa "vesi hiisi sihisi hississä" oli emäntä jo tulossa poimimaan niitä takaisin kun alettiin laskeutua toiselle puolelle lätäkköä. Pilvistä on täälläkin, ajattelin ja kumosin mehutötterön sisällön suuhuni.

Surunllisen kuuluisa Viru-hotelli oli kiillottanut imagoaan ja oli ihan viihtyisä hotelli. Kamat huoneeseen ja menoksi kohti keikkapaikkaa.
Taksikusi uhosi että on myyty ainakin 100.000 lippua ja katukuvissakin oli keikasta isoja julisteita siellä täällä. Hii, jännitys alkoi nostaa päätään ja kun lähestyimme puistoa josta heijastui valoja ja savuja oli jo vaikea pysyä housuissa. Yö oli saapunut ja sääkin alkoi kirkastua. KUUL!

Keikasta ei sen enempää muuta kuin se oli PARAS keikka EVER! PISTE!
Ulkoilmakonsertti, tietty.

(juuri kun bändi aloitti soittamisen tein vanhan kunnon källin, soitin Kekelle ja tiputin puhelimen takaisin taskuun... luuri auki tietenkin että
on kaverillakin kivaa.)

2 tuntia meni ja olo oli kuin olisin palannu paratiisista. HUH! Taksilla
hotelliin ja matkaseuralaisemme jäivät huoneeseen kun neitokainen oli saanut pahan päänsäryn. Olin toki herrasmies ja annoin hänelle viimeiset buranat,
mitä tosin sain sittemmin katua.

No, me tietenkin Cederin kanssa olimme hurmiossa ja nukkumaan ei siis menty.
Kunnon 777 tapaan ensin murua rinnan alle ja sitten päästetään piru irti.
Ainut mikä tuntui enää olevan auki mistä sai jotain ruokaa oli 24h MacDonalds. Siellä sitten naureskeltiin paikallisia annoksia kun ei niistä
ees tuntunut tajuavana mistä oli kyse ja kiitos parin tuopin ja väsymyksen aloimme kikatella myös paikalliselle kielelle. Eihän sitä voinut kuunnella vakavalla naamalla.
Paheksuvien katseiden alla lähdimme sitten kiertämään öisiä kujia ja etsimään sitä oikeaa kapakkaa. Se ei ollut ensimmäinen, toinen eikä
kolmaskaan mutta taisi olla jo neljäs tai viides. En ole enää ihan varma.
Ainakin huomasimme, että olimme sittenkin edelleen paratiisissa koska eihän täällä tuntunut juominen maksavan mitään. Siispä perinteiset paukut vaihtuivat pian vuosikertajuomiksi ja tupla tai tripla oli kovaa sanaa.
Joskus jopa GinGin taisi lipsahtaa kosteasta suupielestä ja juomien väri vaihtui nopeammin kuin haagan liikenneympyrän valot.

Muistan hämärästi että tässä vaiheessa taas kuningasajatus iski takaraivoon ja virnuillen kaivoimme kännykän esiin ja soitimme rakkaalle Kekelle.
Pitihän sitä saada varmuus että miehen tyyny on varmasti hyvin. Kello oli ties mitä mutta aamuyötä kuitenkin. Eikun puhelimesta tuttu pikavalinta ja pari kertaa kerkesi puhelin soida ennenkuin äijjä ärtyneenä örisi jotain sekavaa. Yritin huutaa lujempaa kuin 200 muuta humalaista samassa kapakissa että "ONKO TYYNY HYVIN!" ja ilmeisesti Keke veti siitä herneen nenään ja huusi vähintäin yhtä lujaa takasin mutta sanaakaan en selvää saanu. Siinä sitten pari minuuttia huudettiin kilpaa kunnes niin sanotusti löin luurin kiinni miehen korvaan. Nauraa räkätin Cederille että ei jumankeikka, se mies oli vieläkin enemmä sekasi kuin me... niii kauheeta känniörinää etten sanaakaa saanu selvää. Siispä päätimme toistaa kyselyn tunnin kulutta. Niin se teimme ja samaa huutoa kunnes minä sain vuorostani vihaisen KLIK äänen korvaan kun ilmeisesti Keketin ei enää jaksana kuunnella meidän tyynytivaamista. Noh, antaa olla.

Jossain vaiheessa majoituimme vihdoin baaritiskille ja siinä sitten tuhlattiin kruunuja parhaamme mukaan kunnes olimma yhdessä kumonneet sen verta Ykän mielijuomaa että sillä olisi kaatanut norsutkin sukupuuttoon.
Siispä takasin hotellille..... mikä ei ollutkaan ihan helppoa kun suusta ei tullut yhtä ainoaa ehjää sanaa ja joka toinen kirjain oli "SHS",
ilmansuunnista ei ollut hajuakaan eikä mistään muustakaan. Niin tai näin,
jotenkin oltiin selvitty hotellille ja jopa huoneeseen ja... *zzZZZzzzzz*

Aamulla pää hiukka sekava näin pöydällä avatun olut tölkin ja pähkinäpussin... hetken pelkäsin että olimme sitten juovuspäiten tyhjentäneet baarikaapinkin mutta onneksi oli veto loppunut purkin avaamiseen sillä siitä oli tuskin maistettu. Silmät kipunoiden yritin tajuta missä oltiin ja miten täältä pääsee pois ja kun vihdoin sain vieruskaveriin potkittua sen verta eloa että pääs pystyyn totesimme yhteen ääneen että
niinjuu kahdeltahan se meidän laiva tais vasta lähteä... ja se oli vielä
15.00 suomen aikaan. Iha vitu jees etenkin ku meikäläisen piti olla 16.00 stadissa.
)=(/("!)#()(/##&!%#&%!"&#.

Tietenkään sitten ei 118 toiminu Viruvalkean maassa joten tekstiviestejä kavereille että ettisivät Tallinan laivayhtiöiden numeroita. Joku varustamo ei suostunut myymään suomen päästä kun olin Tallinnassa ja joku toinen taas totesi että eivät ota varauksia ja siinä lauttojen lähtöjä selvitellessä näin hotellihuoneen ikkunasta kuinka kolmannen varustamon kantosiipialus lähti juuri satamasta. Aikani soitellessa ja V-käyrää kasvattaessa tein radikaalin päätöksen. Vaikka paluulippu olikin ostettu, fak tät koska se lähtee liian myöhään. Siispä reppu kainaloon, kaverilta tukku kruunuja ja se on moido. Läksin vaeltamaan läpi kujien merelle päin... "kait täältä jostain satama löytyy". Ja ihme ja kumma, osuin suoraan sinne. Ei voi olla totta, ajattelin. Sain jopa lilpun ostettua ja tunnin päästä istuin jo katamaraanin kyydissä laskuhumalaa päätä kivistäen.

Päätin vielä soittaa kotio että tulossa ollaan. Vaan siinä vaiheessa kun ei kuulunut edes puhelinsoiton kaikua tajusin että ainiins, mehän ollaan ulkomailla joten eteen kuulukin laittaa + 358 maan suunnaksi. No, ilmoitettu on ja kaikki hyvin.

Istuessani lähes tyhjässä katamaraanissa ja merta katsellen aloin palauttamaan mieliini illan hekumoita ja tapahtumia ja edelleen nauratti Keke poloinen joka menetti hermonsa ja yöunensa meidän pilailun takia. No, hyvitetään se sitten joskus oluisella.

Yht'äkkiä päähäni pälkähti hassu ajatus ja niinpä tarkistin pikavalinnan ja kyllä... siinähän se numero oli.. ja ilman maan suuntanumeroa. Kesti hetken ennenkuin tajusin että olimme soittaneet jollekin paikalliselle poloiselle koko yön ja ei ihme jos ei me tajuttu sanaakaan kukn ei ees selvinpäiten tallinalaisten mökellyksestä mitää ymmärrä.
HAHAH! voi äijäpoloista ;).

No, kotio päästii ja kaikki hyvin ja on se vaan paras bändi tuo Depeche Mode.

-JWX-