Tiimissä jo pitempään itänyt idea lähteä joku syksy vaeltamaan päätettiin viimein toteuttaa viime syksynä. Kun homma ruvettiin suunnittelemaan jo loppukeväästä, Oli jengiä vielä lähdössä mukaan puolen tiimin verran. Kuitenkin loppuun asti, Eli lippujen ostoon, selvisi Jussi ja minä, sekä meidän kauniimmat puoliskot Kirsi ja Tuija.

Lukuisten lähtöpäivän siirtelyiden jälkeen päädyimme viimein Finskillä Ivalon kentälle, josta meidät poimi mukaansa Jussin täti. Illalla saunottiin ja nautittiin viimeisestä yöstä pehmeässä sängyssä. Seuraavana päivänä hakemaan kaupoista vielä viimeiset tykötarpeet unohtamatta tietenkään palkintojuomia, jotka jätettiin Jussin sukulaisten mökille odottamaan meidän paluuta metsästä. Kyseinen mökki toimi vaelluksemme alku- ja loppupisteenä ja se sijaitsi jossain kaukana pohjoisessa keskellä ei-mitään Muotkatunturin tienoilla (Jussi tietää tarkemmin:). Mökille jouduimme ajamaan tuhdin parin-kolmen tunnin reissun Ivalosta.

Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään, ja viimeinen sivistyksen merkki, josta harppasimme jänkhälle, oli Muotkanruoktu-niminen kahvila/levädyspaikka sen sen ainoan valtatien varrella. Tästä alkoikin kunnon pikataival, koska Jussi (meidän opas ja suunnistaja) piiskasi kaikkiin vauhtia antamatta mitään armoa aloittelijoille :) Itseasiassa ensimmäisen päivän marssi taisi olla yksi niistä pisimmistä koko vaelluksen aikana.

Ensimmäinen todellinen haaste oli Peltojärveltä laskeva joki, joka oli pakko ylittää, jotta pääsisimme haluamallemme seudulle samoamaan. Raati valitsi Jussin yksimielisesti kokeilemaan käytännössä sopivaa ylityspaikkaa. Ja hyvinhän se meni. Seuraavaksi jokeen astuin minä, ja kun huomasin puolivälissä, että kuinka suunnattoman helppoa ylittäminen itseasiassa oli, päätin ottaa menoon hieman rentoutta ja vauhtia seuraavanlaisin seuraamuksin:

Koska matkaa oli tehty jo ihan tuhdista ja koska heikommilta (allek.) alkoi voimat ehtymään, päätimme laittaa leirin pystyyn mulauspaikkani lähistölle. Illalle saimme nauttia kauniista auringonlaskusta sekä hyvästä leimurkinasta, joka teki kauppansa kyllä erittäin hyvin.

Esimmäinen yö oli varsin kylmä, mutta kunnon varusteiden takia se ei tuntunut pahalta. Seuraavana aamuna ponkasimme pystyyn joskus ysin tienoilla ja alkoi armoton puuron keittäminen. Hyväksi havaittu leiriaamiainen sisälsi lautasellisen puuroa, leipää, medaria (=meetwursti) ja teetä. Kaiken kruunasi lautasellinen kiisseliä.

Pakattuamme kipsumme ja kapsumme lähdimme taapertamaan kohti Peldoäivi-tunturin huippua. Lieviä ärräpäitä aiheutti Jussin reitin valinta, joka kulki ylös alas kivenjärkäleitä ja tolkutonta risukkoa sisältävää rinnettä. Myöhemmin kävi ilmi, että olisimme päässet kävelemään tuon kohdan ohi mukavasti hyvin tallottua polkua pitkin. Noh, eihän siinä sitten olisi ollut mitään haastetta :) Nähtiinpä ainakin kiva puro, tai jotain.

Matkalla kohti huippua näimme kaikkea kivaa, kuten mm. alastoman kettutytön (missä ¤#"#!:ssä se kamera ;) ja naurettavan hyvin taustaansa blendaavia kiirunoita. Ja ruska oli NIIIIN kaunista. Ja mustikoita mätin huulet sinisenä.

Ja tuhdin taapertamisen jälkeen saavutimme viimeinkin huipun: 567m! Jeeee!

Pienen tauon jälkeen kelpasi taas lähteä tarpomaan. Seuraava osuus oli varmasti vaelluksemme helpoin, sillä maa oli aivan tasainen ja kasvillisuutena vain matalaa varvikkoa. Ja vaihteeksi oli luonto ympärillämme kaunista kuin faan. Onnistuin myös ikuistamaan filmille pari kämästä poroakin.

Seuraava yöpymispaikkamme oli jonkun järven rannalla. Paikka oli siitä huono, että minkäälaista polttopuuta ei meinannut löytyä millään. Ja tullessamme jouduimme ylittämään jälleen pienen joen/puron, johon Tuija veti tyylikkäät rähmät saaden samalla hienon "poikaystäväni on väkivaltainen"-silmän.
Sää oli päivän aika muuttunut aamun auringoisesta sumuiseksi ja sateiseksi. Ja tälläisenä se myös pysyi reissun loppuun asti. Onneksi vettä ei tullut reilummin kuin öisin, joten päivät saimme tarpoa suhteellisen mukavasti. Tietenkään hienoja maisemakuvia ei enää voinut ottaa :(

Mutta ehdinpä vähän ruskan kauneutta ikuistamaan.

Aamulla pöperöt nenään ja rinkka selkään. Sää oli aika inhottava, joten mitenkään hirvittävän ylevää mieltä ei ollut havaittavissa. Ylitimme yhden tunturin ja saavuimme vaikuttavalle kurulle, jossa evästimme lohkareen takana suojassa kylmältä viimalta.

Tauon jälkeen ei kauaa tarvinnut köpöttää kun jo saavuimme eräälle autiokodalle. Vaikka emme olleet vielä sinä päivänä kävelleet kovin paljoa, päätimme jäädä kodalle viettämään iltaa ja mässäilemään eväitä oikein urakalla, koska sää ei ollut kaikista mukavin ja kaikkia pikkasen laiskotutti. Lähistöltä löytyi myös runsaasti polttopuuta, joten saimme nauttia notskin lämmöstä koko illan. Herkuttelimme tuoreilla, paistetuilla sienillä, retkimuonilla ja lätyillä. Unohtamatta repun pohjalla pyörineitä teräviä. Kupu pullollaan sitten kelpasi kömpiä nukkumaan.

Seuraava päivä olikin jo toiseksi viimeinen vaelluspäivä ja tarkoitus oli tarpoa parin tunturin yli jo puoliksi "kotia" kohden. Itselleni tämä oli ensimmäinen päivä kun aloin tosissani nauttimaan kävelemisestä. Rinkka ei enää hiertänyt niin paljoa, jalat eivät enää särkeneet ja kuntokin tuntui kohentuneen. Oli oikein nautintoa taapertaa tuntureita ylös ja alas.
Pidimme puolessa välin pikkasen tauon erittäin kauniilla paikalla, jossa oli nuotiopaikat polttopuineen valmiina. Sääli, että sumu oli melkoinen, joten maisen kuvaamisesta ei paljoa olisi ollut iloa. Tauon jälkeen taas jaloilleen ja matkaan. Puolukoita oli tuntureilla aivan tuhottomasti ja survoimmekin niitä naamaamme urakalla. Nam nam.

Loppureissunkuvat oleilevat vielä kamerassa, mutta heti kun saan ne suollettua sieltä pihalle, heivaan ne tänne tarinoidensa kera.

STAY TUNED!