Fisher IV: Brandö

 

1. päivä: "The Arrival"

Puolelta päivin lähettiin Helsinginstä matkaan ja piti hakea moottoria ja jätkiä, viinaa, kaljaa ja hiukka ruokaakin. Niin siinä kaikkineen lauttoineen ja losseineen vain meni aikaa että ilta kymmeneltä vasta oltiin perillä ja päästiin ihastelemaan miten hienon mökin me saimmekaan. Kun kamat oli purettu meikä ilmoitti että tänään kyllä vielä lähetään kalaan kun kerran oli peilityyni kaunis ilta.

Eikun atrain puuvarteen kiinni ja sauna päälle josta sitten lähdettiin keräämään voimia oluiden ja jekkupullon kera. Keskiyön jälkeen alkoi humalatila olla sopivassa nousussa jotta saalistus voi alkaa ja pakkauduimme nelistään samaan veneeseen atraimen ja maglite-superin kera.

Satametriä ja olimme ensimmäisessä poukamassa ja kun moottorin sammutti veneen peitti pelottava hiljaisuuden ja pimeyden vaippa. Valo päälle ja hupsheijaa... merenpohja näkyi komeasti läpi kristallinkirkkaan jääkylmän veden. Vähän aikaa räpiköitiin meloen lähemmäs kaislikkoa ja jätkät meinasi livetä liitoksistaan kun valokeilassa makailikin hauen jötkäle välittämättä lähestyvästä vaarasta tuon taivaallista. Isku, ja ohi, kunkas muuten, mutta fiilikseen oli päästy. Ja tuona iltana haukia näkyikin varmaankin kymmenkunta tuossa pikku poukamassa ja meillä oli kyllä ilo irti veneessä, etenkin siinä vaiheessa kun saatiin ensimmäinen hauki veneeseen. Joitain ahveniakin saatiin ylös.

Jossain vaiheessa pidettiin kusitauko ja yritettiin päästä kauniissa järjestyksessä veneestä pois ja takaisin, mikä ei siinä vaiheessa tosin enää ollutkaan kovinkaan yksinkertainen tehtävä. Etenkin kun prosenttejakin oli jo pelissä. Ja se huuto ja meuhke… se oli varmaankin järisyttävä mutta ei kuitenkaan liikaa sille yhdelle hauelle joka makoili parin metrin päässä veneestä ja osui haparoivan magliten keilaan.... siinä se nökötti... tuuririkas isku kylkeen *tzak* ja kala oli veneessä.
Oujee, time to party!

 

- tästä se lähtee... JWX hakee ensimmäistä sankaria
- Kode valmiina sotaan
- Niemarikin puhkuu jo intoa
- Salossa tankataan perävaunuun kamaa
- rahaa palaa varmana
- tässä ootellaan lossia
- ja tässä lauttaa
- perillä ollaan
- ensimmäinen yö ja ensimmäinen kala
- joku tossa pohjassa makaa ?
- takana rankka yö
- sitten otetaan rennosti ja otetaan
- ou jee, rock'n'roll !


2. päivä: "survey"

Aamulla herättiin ja päässä oli kohtalainen rummutus käynnissä kiitos saapumisillan saunomisen... tai pikemminkin sen oluiden kierrättämisen siellä saunassa ("ja veto… ")... niija puhumattakaan riistaryyppyistä tähtitaivaan alla veneessä.

Minä ja Niemari saatiin nakki ja eikun hakemaan loppusessiolle olusia paikallisesta kaupasta. No ei sinne onneksi ollut kuin kilometri tahi kaksi mutta sitä mökkikinttupolkua pitkin matka meni matelemalla. Kauppa oli 1 huoneen kokoinen eikä kukaan puhunut sanaakaan suomea... sönkötin tiskille "sex kopparna öööl" ja kassan silmät levisivätsepposen selälleen kun hän varmisti hitaasti tavaen että oli kuullut oikein... "S-E-X kopparna?" No, eihän siinä kaupassa semmosia määriä ollut joten isäntä vei meidän tien toiselle puolelle ja saatiin "keskusvarastolta" korit takakonttiin ja kipinkapin sitten takasin mökille jossa jannut olivatkin jo laittaneet veneet about valmiiksi.

Meillä oli kaksi venettä ja kaksi omaa perämoottoria ja saatiin sitten Niemarin kanssa pienempi Mercury joka osoittautuikin totaaliseksi paskaksi. Eihän sitä saanut liikkeelle ja parinkymmenen minsan päästä alkoi veri tihkua meikäläisen sormista ja ärräpäiden saattelemana passitettiin toinen vene matkaan ja kirottiin että "ette te mitään saa!". Me jäätiin sitten suosiolla tuuliajolle heittelemään eilisiltaiselle "kotilahdelle" eikä aikaakaan kun Jannella olikin jo hauki kiinni.... mutta vielä ei sitä saatu veneelle asti. Tunnin verran kerettiin ajelehtia kun saatiinkin yllättäen sisuuntuneina motti käyntiin ja pääsiin aloittamaan tositoimet.

Kännykällä soitto ja tehtiin treffit saaren eteläkärkeen ja parit ajopuut pantiin päreiksi ja nuotio pystyyn. Aijaijai sitä autuasta fiilistä kun yksinäisellä merellä juotiin oluisia ja käristettiin makkaroita samalla kun aurinko helotti kirkkaalta taivaalta.

Vähän vielä kalasteltiin ja muutama tosi jötkelä seurailikin muttei kehannu iskeä uistimeen. Yksi hauki saatiin tänä päivänä mutten enää kirveelläkään muista mistä kiitos ainaisen olutpöhnän ;).

Illalla sitten sauna päälle ja sama olut kierto peliin ja tällä kertaa se kävi kyllä vielä kovemmin päähän. No, viis siitä ja kun kello löi kaksitoista yöllä niin eikun tuulastusretki käyntiin. Mutta kun pääsimme veneellä irti rannasta ja sytytimme valot niin meidät yllättikin BA-BA-BA-BATMAAN-valokeilat. Näkyvyyttä ei ollutkaan kuin max. 10 metriä ja meitä ympäröi paitsi kauhea humala niin yhtä kauhea sumu. Meikä vielä vetäisi komeat lipat veneessä ja onnistui potkaisemaan siinä tuiskeessa toisen Jägerputelin päreiksi mikä olikin kaikkien mielestä retken pahin takaisku. Onneksi enemmistö (chickenshiits!) piti päänsä ja meikäläisen vastaväitteistä huolimatta emme lähteneet pitkälle retkelle usvaan tuntemattomaan vaan käännyimme nopsaan takaisin mökin lämpimään huomaan.

 

- valmistautuminen uuteen taistoon
- aseet ladataan ja viritetään
- ja sitten lähetään
- päivän paras hetki
- makkaraa nuotiolla oluen kera ja jägeriä päälle, mmmmm
- Cancer nauttii elämästä
- a view to a kill
- saaren laitaa
- peräkkäin mennähän
- relataan ja kelataan ja nautitaan ja ootetaan pimeää
- iltaruskoa merellä
- valomies keulassa
- mustaa on kuin hiilikaivoksessa


3. päivä: "preservation"

Aamulla taas meikä tottuneena neljän tunnin unien jälkeen heräsi ja alkoi potkia muita hereille että nyt lähetäänkin aamukalaan. Herääminen vain oli niin takkuista että Kode ilmoitti muille et "nou vei hose" ja Niemarikin totesi jo noustuaan et "vittuakos minäkään sitten"... onneksi sain sentäs Juhon taivutettua ja tietty nappasimme ainoan hyvin toimivan perämoottorin ja lähdimme aamu-usvaiselle merelle katsomaan jokos niitä jättiläishaukia näkyisi....

No ei vaan näkynyt mutta yhden hauen meikä onnistui sentäs saamaan "öljylahdesta" (nimitys annettiin kun tankkasin toista moottoria huomaamatta et se olikin täynnä jo aikapäiviä sitten ja sinne jäi kunnon bensalautta). Kiertelimme saarta vastapäivään ja jossain vaiheessa alkoi jo näyttää tilanne epätoivoiselta kunnes saavuimme poukamaan josta pongasimme vihdoinkin hauen uistimen perässä. Het sen jälkeen pohjasta nousi iso kampela ja uiskenteli pois, vasemmalta lähti hauki ja oikealta toinen ja edestä ja.. ja.. ja… koko poukama oli täynnä haukia. Isoin minkä näin oli varmaan 6-7 kiloinen. Cancer vetäisi täältä ensimmäisen haukensa.

Treffattiin sitten myöhemmin tuhannen mutkan kautta toinen vene saaren pohjoiskärjestä. Matkalla heidän nuotiolle törmäsimme Juhan kanssa kailikkopoukamiin joita yhdisti parin metrin ojat ja tajusimme heti että täällä on kalaa. Jatkoimma kuitenkin matkaa toisen venekunnan valtaamaan saareen jonne he olivat vetäytyneet tuuliajolla kiroten Mercuryn syvimpään helvettiin. Siellä taas kerran nautittiin jo vakiintunut nuotio-makkara-olut-ateria joka teki kyllä terää ja maistui ehdottomasti maailman parhaimmalta aterialta.

Takaisin kaislapoukamiin jossa isoja körmyjä sitten vilistelikin veneitä karkuun minkä ehtivät. Täältä Juho vetäisi komean hauen joka ilm. olikin isoin hänen virvelillä saamansa hauki.

Illalla saunassa toinen perinnekeikka, olutkierrätys ja taktiikkana oli valita rauhoitusalue jonne lähdettiin yhdellä veneellä yöllä atraimen ja valojen kera. Tähdenlennot juhlistivat öistä venevaellusta ja kun perille päästiin alkoi mahtiteurastus. Kaloja näkyi joka metrillä ja yleensä kahden valonnäyttäjän näyttäessä eri kaloja saalismies keulassa seivästi kolmannen kalan. Parhaimmillaan vene ei liikkunut mihinkään vaan otettiin kiloinen ahven veneeseen ja toiselta laidalta seuraava. Se oli yhtä juhlaa! Jossain vaiheessa veneen viereen lipui hämärän näköinen hopeakylki ja mitäs siinä sen enempää ihmettelemään… muut huusivat keulamiehelle "iske se" ja tuloksena oli lahna. Iso särkikin tuli otettua jossain vaiheessa ihan vain treenimielessä.

Olut ja veri virtasi ja alkukantaiset himot pääsivät valloilleen kylmässä yössä täysin pilvettömän tähtitaivaan alla.
Veikkaan että tuo yö jäi ikuisiksi ajoiksi meidän kaikkien mieliin yhtenä voimakkaampina tunteista merillä.. loistava yö.

Lisäksi matalassa kaislikossa meuhkasi joku aivan hämärä 2-3 kiloinen kala jota kukaan meistä ei osannut tunnistaa… veikattiin että se oli säyne. Se kurkisti välillä kaislojen välistä ja vaihtoi paikkaa juuri kun atrain nousi iskuetäisyydelle. Se jätettiin kasvamaan ja kun lämpömittari alkoi olla lähellä nollaa palasimme mökkimme lämpöön kuoliaaksi väsyneinä mutta onnellisina.

 

- aamukalaan usvan saattelemana
- Cancer vetäisi komean hauen ja hymyä riittää
- täällä tavattiin mercuryn murtamat miehet
- mutta makkara ja olut saavat aina paremmalle päälle
- ja nyt ollaankin valmiina kostoretkelle
- vaihettiin veneitä. kyl kelpas toisten naureskella...
- saatiin jopa hetkeksi vielä koneromu liikkeelle
- armada lähestyy ensimmäistä kohdetta
- ja eikun tulta koko laidalta
- ...ja elämä kivaa
- tähän jäi mercuryn matka
- ja mökille palattiin hinauksessa
- luupäitä, onhan näitä
- takas himaan, relataan ja kelataan ja nautitaan ja ootetaan pimeää
- syötiin jopa jokunen kalakin
- tässä sitä mennään taas tähtitaivaan alla
- molemmilta puolilta tuli kalaa enemmäin kuin ois tarvis
- tiedä enää mihin näitä tunkisi


4. päivä: "major catch"

Pakkasimme aamulla kampeet yhteen veneeseen ja jätimme Mercury-paskan oman onnensa nojaan kotirantaan. Suuntana eilinen tuulastuslahti jossa taas kerran nähtiin vilistävän haukia ja ahvenia ristiin rastiin jotka kuitenkin vain ilkkuivat vieheitämme ja joskus vähän seurasivatkin pitääkseen meidän mielenkiintoa yllä. Joku hauki jo kyllästyikin meihin ja päätti ennemmin iskeä vieheeseen kuin katsella sitä krapulaisten meuhkaamista. Tuloksena Koden ensimmäinen hauki täältä virvelillä.

Nautittuamme iltapäivällä jo perinteikkään nuotio-makkara-olut-aterian lähdimme toiselle puolelle saarta jossa olimme silloin Juhon kanssa ponganneet jättihaukia. Saavuttuamme paikalle tilanne muuttuikin nopeasti, kun ensin Niemari vetäisi oman haukensa ja meikäläinen nappasi seuraavalla minuutilla omansa veneeseen. Lisääkin pongattiin ja jatkettiin matkaa kunnes öljylahdesta saatiin seuraavat järjestyksessä meikä ensin ja Kode heti perässä vetäisi päivän toisen haukensa.

Loistava päivä kruunasi matkamme ja osoitti kylläkin että olimme olleet hieman liian aikaisessa liikkeellä vuoden aikoihin nähden. Päätimme päivän hyvissä ajoin ja varasimme illan viimeiselle dokaukselle. Teimme yöllä italianpataa (ensimmäisen kerran koko aikana kunnon ruokaa) jauhelihoista, jotka vetelivät jo säilyvyyden rajoilla ja kaikki ahmivat sen kuin viimeistä päivää. Hymyssä suin kömmimme punkkaan ja meikäläinen näki koko yön unia hauista.

 

- aamuisella perattiin öiset abborret
- sopu sijaa antaa... ja etenkin olut
- traditionel grilltaifun a'la koff
- Niemari uhkuu tyytyväisyyttä
- kiukulla se nousee vaikka mies on kuin atomipommin jäljiltä
- kohtahan täs ei ehi kuin haavia käyttää
- öljylahden rannoilla
- tästä tulikin hyvä päivä
- paras haukipäivä
- mikäs tässä on lötkötellessä
- kokkisotaa jauhelihaa vastaan
- vittu JWX sun kahvi on VAHVAA
- pilattii vieraskirjakin

 


5. päivä: "the return"

- kamat pakkattu ja mieli haikeana
- viimeinen palaveri


Kiitoksen Brandölle ja Ahvenanmaalle.
Tulemme varmasti takaisin (jos meitä sinne enää lasketaan).