Englanti syyskuu -99


ECTS ja Lontoo on taas kerran sehlattu, olikohan tämä jo 11. reissu. Matkakassa, eli tuommoinen 2000 mk, paloi ensimmäisenä päivänä alta kolmen tunnin. Punta kun on himpun yli 9 markkaa ja kaiken tavaran puntahinnat olivat aivan taivaissa. Esimerkkejä: Uusi CD-pitkäsoitto - 15.95 puntaa Titanic DVD - 25 puntaa Parin kilsan taksikeikka - 6-7 puntaa

Rahaa reissulla paloi yhteensä arviolta 4 tonnia. Seuraava VISA-lasku tulee kaikkiaan olemaan viisinumeroinen ja täysin pois hallinnasta. Auh.

Englantilaiset ovat selkeästi täysin seonneita DVD:hen. HMV:n ja Virginin DVD-hyllyjen edessä majaili jatkuvasti valtavasti ihmisiä ja kauppa kävi, vaikka leffojen hinnat olivat suoraan sanoen törkeitä. Hyvä merkki oli se, että Englantiin on siunaantunut kourallinen pieniä julkaisuyhtiöitä, jotka ovat ostaneet kaiken maailman törkyleffojen oikeudet ja pukanneet leffat DVD:lle. Hihaan tarttui mm. Abel Ferraran 'Driller Killer' ja Dario Argenton 'Stendhal Syndrome'. Hyllyssä oli myös House Trilogia, Carrie, ja lehtimainosten mukaan suttua oli tulossa vielä paljon lisää lähitulevaisuudessa. Aivan vertailun vuoksi piti myös ostaa Region2:n 'Bug's Life'; mielenkiintoista nähdä miltä ei-anamorfinen kuva näyttää PAL:ina, sadan ylimääräisen juovan kera. Lentokentällä leffat olivat järestään 3-4 puntaa halvempia ja kun niitä osti neljä, sai viidennen kaupan päälle. Region2:n Titanic maksoi kentälläkin 21 puntaa, mutta kun ostin neljä muuta, sain napata Titanicin ilmaiseksi mukaan.

Muille herkkusuille tiedoksi, että vaikka Tango on maailman paras limppari (Dr. Pepper hyvä kakkonen), on Snapple semmoista herkkua että puolen litran tonkka tyhjenee alta aikayksikön. Snapple on (Seinfeldiä katsovat tietävät juoman) mehumainen liemi, joka tehdään ilman keinotekoisia aineksia. Makuja on monia ja kaikki hyviä. Nyt etsimään Hgistä importkauppaa, jonka valikoimista löytyisi Snapple... nam!


Muuta positiivista: pääsin jutustelemaan Shigeru Miyamoton kanssa 45 minuuttia ja miekkosen käyntikortti pääsee takuulla kehyksiin seinälle. Sivistymättömille kerrottakoon että herra Miyamoto on yksi maailmankaikkeuden ja historian parhaita pelisuunnittelijoita (Mariot, Donkey Kongit, Zeldat ja monia muita).

Sunnuntai-iltana meitsi revittiin väkisin Sega Dreamcastin julkaisubileisiin. Mesta oli giganttinen maan alle ja päälle levittyvä kupolikattoinen hässäkkä, jonka sisällä ammuttiin ilotulitteita ja ylätasolla viitisenkymmentä neekeriä paukutti rumpuja. Meininki oli aika kova; paikalla oli BBC ja liuta julkkiksia, joita sitten haastateltiin vaikka mihin TV-showhun. Catherine Zeta-Jones oli muunmuassa paikalla (väittävät). Ilmaista viinaa oli tietty niin paljon kuin jaksoi juoda, ja kyllä siinä tuli jokunen Red Bull/Absolut Vodka (tuplana) juotua. Sitten pelasin Dreamcastin pelejä (20-30 peliä esillä, koneita tilassa toistasataa) hirveässä humalassa kummasti tutun näköisten ihmisten kanssa... Dreamcastin Soul Calibur on ehdottomasti upeimman näköinen peli koskaan pelihallien ulkopuolella. Poistuin bileistä vodkan loppuessa joskus aamuyöllä.

Maanantai-iltana poljettiin ensin metrolla jonnekin hevon kuuseen ja sieltä taksilla jonkun matkaa jonnekin Itä-Lontooseen. Kyseessä Sonyn bileet: paikka oli kaarevakattoinen tiilihalli, joka oli jaettu neljään isoon huoneeseen, ja mestaan oli tungettu 4500 ihmistä kiskomaan ilmaista viinaa. Red Bull/Vodka ja Cranberry/Vodka olivat kovia sanoja. Muun jengin vielä arvuutellessa illan livebändiä (mm. Leftfield ja Orbital olivat ehdolla) kuulin sisäpiirin tietona että lavalle paukkaa Faithless.

Plääääääh!

Juha tietää antipatiani kyseistä yhden biisin poppoota kohtaan. Yllätys oli siksi kahta kovempi kun kävikin ilmi että livenä bändi on aivan saatanan kova! Biisit olivat kyllä paskaa, mutta tanssittavammat liveversiot ja aivan tajuttoman hyvä PA pelastivat homman. Lisäksi yleisö meni aivan banaaneiksi ja bändikin yllättyi vastaanotosta. Tilaan laskeutui jonkinmoinen euforia ja bileet menivät bakkanaalisiksi orgioksi, about. Lattia (ja minä) oli viinasta, kaljasta ja kolasta tahmea kun jengi pogosi tasajalkahyppyä pullot ja mukit kädessä. Äänisuunnittelija / miksaaja teki tosiaan hyvää työtä, mutta myös valot toimivat. Moniväriset laserit viuhuivat klassiseen tyyliin, tehden temppuja joita en muista ennen nähneeni. Viina loppui Sonyltakin kesken , missä vaiheessa meikä nosti kytkintä.

Muita ns. kohokohtia olivat kovan luokan pelihemmojen tapaamiset. Tutuksi tulivat mm. Westwoodin Louis Castle (Command & Conquer), Shinyn David Perry sekä Infogramesin pomo Bruno Bonnell.

Muuten reissu oli todella raakaa ja vittumaisen raskasta duunia. Aamuseitsemältä ylös sängystä, aamiainen huiviin ja messuille löntystämään. Ulkosalla Lontoon ilmastointikoneen lämpötila oli joka päivä veivattu jonnekin 27 asteen tietämille, mikä messutilassa tarkoitti yleensä hieman yli 100 prosentin ilmankosteutta ja esim. Sonyn standilla (jos sitä perkeleen futuristista komentokeskusta voi ständiksi sanoa) lämpötila oli jossain 35-40 asteen korvilla. Mitään tajuttoman hienoja pelejä ei jäänyt mieleen, mutta jotain hyviä:
Furballs (DC)
Dark Reign II (PC)
Battlezone II (PC)
Soul Calibur (DC)
This Is Football (PS)
GT2 (PS)
Final Fantasy VIII (PS)
...olihan niitä muitakin, mutta nyt ei väsyneenä pää toimi.

--BKL